5. lokakuuta 2015

Jos pystyisin sun unta katselisin niin kauan kunnes heräisit

 photo akk3_zpsiz66a30k.jpg  photo 2015-10-02 04.27.02 1_zpsebbjt3b0.jpg  photo akk5_zpseafieilm.jpg  photo akk2_zpstdk9ndgx.jpg  photo akk_zpszir6hhnr.jpg  photo 2015-10-02 04.26.40 1_zpsymax6xby.jpg  photo akk6_zpskc6zk46c.jpg  photo 2015-10-03 05.15.35 1_zpsh7zmyyy3.jpg  photo akk4_zps7ow9lir2.jpg

Olen pohtinut: 

Voinko kutsua kodiksi asuntoa, joka on täytetty jonkun toisen tavaroilla, mutta jossa väliaikaisesti itse elän ja jossa minulla on enemmän kotoisa olo kuin missään vähään aikaan.


Olen huomannut:

Lautalattia narisee eniten jääkaapin kohdalla ja rakastan sitä.

Viikonloppuna avoimesta ikkunasta kuului iloiset ihmiset linnanmäellä.

Täällä ihmiset tervehtivät rappukäytävissä sekä sisäpihalla ja pitävät porttikongin oviaukkoa auki niin, että mahdun siitä pyöräni tai ihan vain itseni kanssa. 

Espoosta kaipaan vain lenkkimetsiä, peltoja auringonlaskun aikaan ja pihan vaahteraa.

Kaikki ihmiset eivät oikeasti omista paistinlastaa tai enempää kuin yhden pikkulusikan.

Elämä tuntuu täällä niin paljon enemmän elämältä.  

Ehdin puolessa tunnissa sängystä keskustaan.

En osaa käydä järkevästi ruokakaupassa.

2 kommenttia: